Antti "Gona" Lehtinen

Nurmijärven kirkonkylän Piedmont-pikkauksen matkasaarnaaja ja rootskitaran suurvisiiri Gona Lehtinen kertoo kuulumisia ja muistelee menneitä

Kuka olet, mitä ja missä soitat?

Antti-Juhani Lehtinen, kivityömies ja kielisoitinartisti. Bändit on ragtime-piedmontduo Berryman & Bullet ja The Sun Connection, sitten on lisäksi vierailuja monissa muissa yhteyksissä. Tämä The Sun Connection oli alunperin The Sun Collection, mutta nimi vaihdettiin että saadaan pidettyä yhteys Sun-artisteihin, tehdään niitäkin biisejä mutta voidaan vetää ihan mitä vaan muutakin.

Berryman & Bullet taas on ragtime-bluesia, Piedmont-aikakauden fingerpicking-musiikkia eli hyvin marginaalisen kulttuurin tuomista täällä vahvasti esiin. Aikaisemmin olimme likimain ainoat ragtime-kitaransoittajat, mutta nykyään Savosta päin ponnistaa Vooduo-niminen duo. Eikä Vooduokaan keikkaile ihan sellaisella pieteetillä, me otamme ne kaikki elementit siihen mukaan. Berryman & Bulletilla on ollut paljon projekteja: jazzprojekti, M.A.Nummis-projekti ja Dueton torstai-illan terassiklubit missä oli vaihtuvat vieraat soittamassa. Lisäksi on kaikenlaisia teemailtoja myös, tykätään siitä.

Ei mitään modernimpaa tavaraa kuitenkaan?

No ei sillä lailla modernimpaa, moderneinta taitaa Sun Connectionin kanssa olla tällä hetkellä Jason & The Scorchersin White Lies -kappale, josta ollaan värkätty sellaista surf-versiota. Berryman & Bulletin kanssa tehdään 1900-luvun alun biisejä ja The Sun Connectionin kanssa Django Reinhardtista Led Zeppeliiniin saakka, mutta ne tehdään The Sun Connection-tyylisesti. Toisaalta kun olen tätä opettajantointa harjoittanut niin joudun opettelemaan näitä hard rock-heavyriffejä ja juttuja, enhän mä luonnostaan osaa näitä niin mulla on hirveä työ ensin opetella ne etukäteen itse että pystyn opettamaan ne.

Siis ilmeisesti nuorille, opetatko aikuisoppilaita?

En, tai on meidän rumpali ottanut nyt pari tuntia ja sitä tullaan ilmeisesti jatkamaan. En tiedä voidaanko Berrymanista puhua sillä tavalla oppilaana, sehän otti yhteyttä ja halusi oppia blueskitarointia. Tuli sähkökitaran kanssa ja sillä oli pleku, mä sanoin "nyt pleku helvettiin" ja sitten vähän siinä katseltiin, sanoin että "nyt marssitaan musiikkikauppaan ja ostetaan akustinen. Jos haluat oppia soittamaan bluesia niin aloitetaan tällä tavalla".

Olit tyly kitaramaikka, "ei tuosta mitään tule, nyt ostat kitaran..."

Joo, vähän sellainen Remu-tyylinen että "nyt pleku vidduun ja bläbläblä", sitten aloin opettaa peukkutekniikkaa ja käytiin sitä vähän läpi. Siinä meni useita kuukausia ennen kuin se tuli seuraavan kerran, siinä oli varmaan aika paljon nieleskelemistä. Siitä lähti sitten se syvempi homma, mä olin ehkä perinteen siirtäjänä siinä koska opin itse Kauko Uusoksa -nimiseltä kaverilta. Kauko oli itse opiskellut 70-luvulla, oli asunut Havajilla, USA:ssa ja Japanissa, Kiinassa jonkin aikaa ja se oli hyvin kansainvälinen tyyppi. Siellä se oli oppinut kaikkia kitaratekniikoita, varsinkin fingerpikkausta. Mä opin Kaukolta ja siirsin sen periaattessa vähän kymmenen vuotta vanhempana sitten Berrymanille.

Eli mitä aikaa suunnilleen?

Olin soittanut silloin ominpäin 90-luvulla fingerpicking-juttuja ja samaan aikaan Kauko opetti niitä mulle, se oli siinä 90-luvun puolivälin paikkeilla. Hän on mun jujutsu-sensei ja opettaja, pidän häntä vieläkin senseinä tietysti vaikka en ole jujiutsua käynyt vuosiin, se oli silloin lähinnä Helsingin aikoina.

Olet kuitenkin Nurmijärven omia poikia?

Joo, tuolta Lääkärintieltä lähdin 1994 Helsinkiin, kunnes sitten 2003 palasin tänne.

Jos mennään vielä kauemmas ajassa taaksepäin, niin milloin aloit ensimmäisen kerran soittaa kitaraa?

Taisin olla noin alta kymmenen kun mulla oli sellainen jättiläiskokoinen Landola jonka sain yhdeltä perhetutulta. Se oli niin iso että soitin sitä suunnilleen niin kuin läskibassoa soitetaan, sen jälkeen pidin sitä lappeellaan sylissä ja soitin peukalolla kun en jaksanut painaa. Opettelin kaikkia teemoja, löysin Aaveratsastajat ja se on varmaan eka biisi minkä opin. Olin jotakin 11 kun äiti vei Hyvinkäälle, siellä oli sellainen pienenpieni vanha musiikkiliike mistä ostettiin ensimmäinen kitara. Itse asiassa se oli italialainen Melody Guitar, siinä oli D-ääniaukko ja se oli sellainen Maccaferri-kopio. Sinällään hauska yhteys Djangoon että ensimmäinen kitara oli tällainen mini-Maccaferri.

Sitten piti päästä bändiin?

No en nyt ensialkuun, soitin kotona ja olin innoissani varsinkin Gene Vincentistä ja Cliff Gallupista. Kulutin kaikki Vincentin levyt ja Gallupin soiton ja hinkkasin niitä himassa ihan kyllästymiseen asti, levyltä ja korvakuulolla. Ilmoittauduin sitten jossakin kohtaa musiikkiopiston kitaratunneille, se oli silloin tuossa Lukkarin koululla, kävin niissä testeissä ja ne hyväksyi sinne mutta en jostakin syystä ikinä uskaltanut mennä sinne, tai ei vaan huvittanut mennä. Jatkoin sitä levyjen kuuntelua, soittaminen oli aika vaikeaa kun en aluksi osannut oikein virityksiä tai sävellajeja. Joku näytti miten viritetään, mutta tiesin ne biisit että ne menee tietystä kohtaa, jos viritän niin että se kuulostaa siltä samalta kun soitan niitä niin se on suunnilleen vireessä.

Eli kehitit tällaisen oman viritysmenetelmän?

Joo, se oli sitten vinyylilevy niin en tiedä miten kireällä ne hihnat on olleet, mutta Cliff Gallup ja kumppanit on olleet sellaisia opettajia. No sitten alkoi kun osasin jo niitä sooloja jo pikkuisen - muistelen aina että Be-Bop-a-lulan toinen soolo olisi ollut ainoa minkä osasin - menin Smedbergin ja noiden bändiin esittäytymään, olin 8. luokalla koulussa. Ne ihmetteli että mikähän jäbä tämä on, tulee rohkeasti tänne, en mä niitä tuntenut mutta menin sinne kuin väkisin bändiin, soitin niille sen toisen soolon ja nehän oli ihan äimän käkenä että täähän on ihan hirveä soittaja. Sanoin että en kyllä mitään sointuja juuri osaa, Lehtimäen Tommi näytti jotakin sointuja ja siitä se sitten lähti.

Vaikuttiko aikoinaan sitten rockabillybuumi, tai Nurmikemut ja se että Nurmijärvi oli kova bluespitäjä siihen, että aloit soittaa roots-musaa?

No mä olin nuorena poikana Kemujen kuvioissa mukana, mutta kyllä se tämän Gallupin kautta oli kun sain hommattua levyjä. Mähän en varsinaisesti ollut koskaan rockabillyaaltoon tai teddykulttuuriin päin kallellaan vaan mielummin siihen rock'n'roll -linjaan ja rytmibluesimpaan meininkiin. Bändihistoriastakin löytyy ihan puhtaasti 40-50-luvun r'n'b:tä soittavia bändejä, Horny Fourhan oli sellainen sekasikiö että soitettiin Hurriganesista alkaen kaikkea. Tosin siihen aikaan en tiennyt mikä se Hurriganes oli, ei hajuakaan mutta mä vaan vedin silti. Diving Ducks oli jo sitten ihan puhdasta r'n'b:tä, pianot ja torvet ja kaikki.

Nurmikemuissa oli kyllä se hyvä puoli että vaikka se oli nimeltään Kevyen musiikin yhdistys, sen nimi olisi pitänyt olla oikeastaan Roots-musiikin yhdistys koska nämä kovat kitaristit jyräsi silloin, Malkamäet, Haikalan Krisse, kaikki oli paikkakunnan vanhoja roots-muusikoita niinkuin Kangasniemen Hara ja Rinteen Tapsa ja muut.

Krisse Haikalan näin muuten taas tuolla kaupassa, Krisse sanoi että "mitä, sähän olit Nurmijärven paras bluesmuusikko, näistä lupaavista nuorista tyypeistä", sanoin "nii-in, ei niitä montaa kyllä ollutkaan sitten" [naurua], varmaan tulee mitali jos juoksee ainoana sarjassaan!

Jos palataan takaisin tähän päivään niin molemmat bändit ovat julkaisseet levyjä: The Sun Connection Sex, Velvet & Rock'n'rollin, Berryman&Bullet EP:n ja täyspitkän Biscuitsin?

Kyllä, sitten meillä on näitä "indie-julkaisuja", itse värkättyjä joiden levinneisyys on pieni mutta kirjava, myydään kyllä mutta lähinnä postikuluilla ja tämmöisillä. Ei Suomessa ole kyllä ketään jota kiinnostaisi julkaista mokomaa.

Yleisöä riittää kuitenkin keikoille?

Riittää sitä ja kysyntääkin on riittänyt, nyt on Berryman & Bulletin kanssa ollut hiljaista kun Petellä on ollut muita kiireitä, sovittiin itse asiassa viime vuonnakin että nyt ei tehdä yhtään keikkaa mutta nyt taas aktivoidutaan pikkuhiljaa. Siinähän oli se mukavaa kun tultiin kansalliseen bluestietoisuuteen melko nopeasti tuon homman kanssa, meitä haastateltiin tosi moneen paikkaan ja levyt soi radiossa, netinkin kautta on tullut ulkomailta mukavia tuttavuuksia ja yhteydenottoja. Sama kävi sitten melko nopeasti Sun Connectionin kanssa, siinä on tietysti sitä että on hyvä meininki ja osui hyvään saumaan, huomattiin tavallaan se itsekin. Roots-piirit on tietysti pienet mutta kuitenkin.

Niin, pienet piirit mutta kun ne jostakin innostuu niin ne innostuu täysillä?

Joo, se on ollut ihan makea huomata se että ilman mitään hypettämistäkin jengi on ollut jopa raivoisuuteen asti innoissaan, "tajuuttekste, tajuuttekste" ja repii kuteita, ravistelee ja on niinkuin aggressiivisia. Joku Honey Aaltonen, luulin aina että onko se mulle vihainen mutta se oli niin innoissaan, se on ihan hulluna välillä varsinkin kun on ottanut pikkasen muutaman bissen enempi niin "aaagghh". No, aika nopeasti päästiin hyvillekin keikoille ja tuli kaikkea makeeta hommaa ja se on kiva kun radiossa soi vieläkin silloin tällöin vaikka levyn julkaisusta on jo yli vuosi.

Tästä ei kuitenkaan ole tarkoituskaan tulla mitään päätyötä tai siirtymistä kokopäivätoimiseksi muusikoksi?

Ei, joskus olen pohtinut sitä millaista se voisi olla, ehkä nuorena poikana jopa haaveilin siitä mutta aika nopeasti tuli todellisuus vastaan. Onhan mulle ehdoteltu pitkin vuosia että mikset rupea studiomaakariksi, voisin olla mukana sellaisissa proggiksissa ja varmaan se voisi onnistuakin. No mikäs siinä, olisihan se ihan hauskaa ja haasteellista mutta ei se välttämättä sitten, koska amatöörillä on se täydellisin tilanne, heittäytyy tähän sydämellä. Se on ehkä kunniakkaampaa kuin olla ammattilainen koska ammattilainen voi olla niin monessa jutussa ja siihen voi leipääntyä niin todella, mutta mä luulen että amatööri ei koskaan leipäänny vaan on tohkeissaan loppuun asti, silloin se toimii varmaan kaikkein parhaiten. En ikinä haluaisi leipääntyä tähän, jos tunnen väsymystä niin stoppaan ja teen jotakin muuta ja keskityn ihan kokonaan muuhun.

Enhän mä pysty olemaan kokonaan ilman kitaran näpläämistä, kitaroita nyt roikkuu seinät ja kaapit täyteen ja joka sängyn alle, jos ei muuta niin mä katselen ja hiplailen niitä. Useimmiten mietiskelen jos en just soita, mietin ideoita ja sovituksia koska pään sisälläkin pystyy tekemään niin paljon sitä hommaa, ei tarvita kitaraa tai soitinta tai mitään.

Kuinkas ihan tekninen treenaaminen, vieläkö pitää harjoitella?

Kyllä, jatkuvasti löytyy uusia juttuja niinkuin tämä Django Reinhardtin tyyli joka on aina päällä, soitan ja kuuntelen paljon niin se lähtee toimimaan kun saan sen moodin siihen. Fingerpickingiä tietysti, olen viimeaikoina opetellut paljon sellaisia vanhoja instruja, lyhkäisiä biisejä ja eri tyylisiä; Chet Atkinsin tyyliä olen soittanut sähkiksellä kaikujen kanssa ja akustisella niin siinä on ollut hemmetisti työnsarkaa. Hyviä biisejä on löytynyt ja juuri tällaista teknistä kehitystä hakee koko ajan, välillä tuntuu et pomppii nopeemmin ja välillä taas ihan normaalia junnaamista. Mutta on se ilo sitten huomata joskus että sellaiset tyylit jotka on ennen tuntuneet ylivoimaisilta menee kuin vettä vaan myöhemmin. Ehkä se tässä iässä on jo vähän hitaampaa, mutta varsinkin omien kitaraoppiladen kanssa huomaa että ne imee kaiken kuin sienet ja se menee heti, kun itse miettii että herranjumala. Toisaalta se saattoi olla sellaista silloin itselläkin.

Välillä sitä aina innostuu, no viimeksi oli just se 7 tuntia yhden kappaleen kimpussa kun yhtäkkiä huomasi kellon kanssa että se on jo noin helvetisti. Harvemmin sitä aikuisiässä tekee hommaa jonkun yhden pienen nippelin ääressä, jos sitä ajattelee että senkin kappaleen kokonaiskesto on joku 1:40 niin sitä voi treenata sen työpäivän mittaisen ajan. Ja silti se ei tullut ikäänkuin valmiiksi, vaan tuli kokeiltua, soitettua, hiottua, mietittyä ja haettua sitä muotoa miten se voisi mennä. Yleensä sekin on sellaista että kaikki osat kasaantuu kuin itsekseen, se on mukavaa se homma.

Vähän niinkuin aloin treeneissä soittaa "Pienen pieni veturi"-kappaletta Mystery Trainin sekaan, siinä oli paljon muita elementtejä mukana ja huomasin kun jatkettiin sitä jonkun aikaa bändin kanssa niin se alkoi mennä ja muuttua tiettyihin suuntiin koko ajan. Sitten stopattiin se, naureskeltiin siinä ja hihiteltiin ja jatkettiin, ja taas se meni johonkin uuteen juttuun. Mietin sitä metodia, että vois ehkä pikemminkin kun mennään opettelemaan uusia biisejä - tai kun se on yleensä sellainen "nopeasti rallit kasaan"-tyyppinen tilanne että tämä biisi nyt opetellaan - niin olisikin sellaisia treenejä että ei olisikaan mitään biisejä ja muuta vaan mentäisiin tekemään jotakin, antaisi vaan tulla sen musiikin sieltä ja katsois millaisia biisejä sieltä tulee. Se on tietysti että millä sellaiseen moodiin pääsee, kun sinne mennään niin odottaako siinä että jotakin alkaisi tapahtua vai alkaako vaan puuhailemaan ihan mitä vaan.

Tietysti se ryhmä missä toimii, vaikka rockbändeillä on aina jotakin skismaa, meilläkin on, en mä sitä sano, mutta silti se on helvetin makeeta ja siinä on ne elementit. Jos vaikka miettii että me ollaan kokeiltu joitakin toisia soittajia, on ollut tuuraamassa tai muuta, niin ei se ole yhtään se sama. Kun löytyy se hyvä dynaaminen ryhmä minkä kanssa pystyy tekemään ja toimimaan, sitten pystyy ottamaan siihen niitä vierailijoita kun se perusjuttu on siinä kunnossa. Vaikka vieraidenkin kanssa on mukava soittaa niin ne johtaa yleensä aina joihinkin muihin asioihin kun ei tunne toisten tyylejä ja tiedä niitä, toisaalta tutussa seurassa on helppo antaa niitä syötteitä ja heittää joitakin juttuja silleen että katsoo miten puree.

Sun Connectionin kanssakin on se, että kontrabasistia lukuunottamatta kaikki jäsenet ovat Nurmijärveltä?

Näin on, ja Berryman&Bullet on vielä oikein perinurmijärveläinen, ihan syntyperäinen duo. Meiltähän on aina kysytty että "mitä te siellä Duetossa aina kaikkea järkkäätte", toisaalta se on ollut aina mukavaa, ehkä me järjestetään niitä toisillemme ja itsellemme, tottakai toivotaan kauheeta yleisöä mutta se on ollut helppo tapa pitää itse hauskaa. Nythän on tosin ollut vähän hiljaisempaa kun joku 3-4 vuotta sitten siellä oltiin jatkuvasti, nyt kun Nurmikemutkin ollut taas olemassa niin ei sen kautta ole haluttu pitää niin hirveästi meteliä siitä.

Teillä on treenikämppä jossakin päin Nurmijärveä?

Joo, Artelilandia eli Tero Artellin mannuilla tuolla Peräkorvessa missä on se Peräkorpirock, ollaan siellä ytimessä.

Miltä muuten Nurmijärven musiikkielämä näyttää näin roots-kitaristin näkökulmasta?

Kyllä se aika heavypainotteinen on, varsinkin silloin kun olin sen yhden bändikatselmuksen tuomaristossa missä esim. Pint And We Fall valittiin Nurmirockiin - nythän Pint on breikannut läpi kaikkialla muutenkin - niin mä löin heti nuppini niihin että täähän on parasta mitä täällä on. No, sittenhän ne loput oli aikalailla enemmän tai vähemmän traashmetallia tai semmoisia metalleja et mä en oikeastaan tiedäkään, mutta metallia kuitenkin. Me on mietitty tätä "Radio Rock"-juttua että onko se nyt radio rock vai mitä se on, onko tästä tullut metallimaa mutta niin se varmaan kirkonkyläkin on ja taajamat täynnä näitä heviorkestereita.

Nuoriso kuitenkin soittaa vielä?

Soittaa ne näköjään kyllä, onhan siellä kaikkia muitakin tyylejä kun olen miettinyt sitä että missä ne kaikki nuoret rootsdiggarit on, näitä nuoria rockabillypojujakin näkee ja muuta, mutta että voisi olla sellaisia fanaattisia Lonnie Johnsonia tai vaikka Creamia kuuntelevia niin missä ne on kaikki, en tunne niitä mutta olisi hauska kuulla niistä.

Kirjastosta lainataan vanhoja klassikoita koko ajan, Beatlesia menee kuin siimaa mutta se ei sitten näy bändeissä?

Ei näy bändeissä joo, en ole nähnyt esimerkiksi yhtään sellaista bändiä joka soittaisi jotakin perhanan Yardbirdsiä tai jotakin muuta mielenkiintoista, ei sellaisia bändejä ole. Muusikoiden.netistä bongaa tietysti kaikkia juttuja missä näkee nuoriakin miehiä tekemässä roots-osastollakin, mutta eihän se keskustelu niin laveaa ole kuin rockpuolella. Berryman & Bulletin keikoilla on törmännyt hämmästyttävänkin kirjavaan väkeen, jotkut nuoristakin voi tosiaan olla niin innoissaan vanhasta meiningistä että "jep jep, no niin!"

Kummallakin bändillä on sitten MySpacet, YouTubet ja sivut?

No Berryman&Bulletilla ei ole vielä MySpace-sivuja mutta The Sun Connectionilla on sekä omat sivut että MySpace, minulla itselläkin on MySpace-sivut Gonzales Lehtisen nimellä Näitä kautta on tullut kaikenlaista mukavaa tuttavuutta ja muuta, nythän on tämä Melrosen ensimmäinen basisti Repa, joka sanoi että "sulla on Gona nyt bändipaikka koska vaan, että milloin vaan ruvetaan tekemään".

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia yhtyeilläsi on, keikkoja, levyjä?

Me ajateltiin tuon Berrymanin kanssa tehdä EP, laitettaisiin vähän kamaa talteen. Sama on The Sun Connectionilla, meillä on hyvä äänittäjä Segu eli Eduardo Seguvia -niminen kaveri joka masteroi viime levyn, tehtäisiin sen kanssa viimeisen päälle ja haettaisiin sellaista vanhaa 50-luvun studiolivemeininkiä ja äänimaailmaa. Ensin ajateltiin vähän tällaista EP-tyyppistä julkaisua mutta kyllä se saattaa mennä pitkäsoittoonkin.

Keikkapuolella olisi tarkoitus vähentää "pizzeriakeikkoja" ja siirtyä vähän parempiin klubikeikkoihin, tehdään vähän harvemmin mutta laadukkaampaa kun ihmiset väsyy kumminkin. Me ei olla mitään tehokkaita keikkamyyjiä mutta onneksi on vielä sellaisia ihmisiä jotka nykii hihasta että vientiä riittää.

Myyttekö itse keikat, vai hoitaako ohjelmatoimisto keikkamyynnin?

Keikat myydään itse, mutta Dixie Trading maksaa palkat ja hoitaa kaiken muun. Se on hyvä lafka, ottaa tietyn prosentin oli keikkaliksa mikä tahansa.

Entäs levy-yhtiöt ja levytyssopimukset, perinteiset sopimukset vai levy kerrallaan?

No meillä on ollut julkaisu kerrallaan Trichordin kanssa, jos tehdään se seuraava niin ei ole varmaa julkaistaanko Trichordin kautta koska meillä olisi hirveä himo tehdä se itse. Neuvotteluja on kyllä ollut parin pikkulafkan kanssa. Silloinhan Sun Connectionin kanssa mentiin äänittämään tavallaan demoa mutta se karkasi käsistä. Studiolivehän se on kun soitin kaikki kitarat suoraan sisään, ilman päällekkäisäänityksiä soolot ja kaikki siinä samalla.

Eli kaikki äijät oli studiossa samaan aikaan?

Joo, ja sehän tuotti vaikeuksia. Segu sanoi että "ei hän millään saa eroteltua noita kunnolla kun ne on kaikki siinä samassa tilassa". Sinällään olisi ollut parempi sulkea vähän joillakin karsinoilla mutta toisaalta se on ihan makee, saihan Segu sitten makeet soundit siihen levylle. Kitarasoundeista halusin neutraalit sinne tarkkaamon puolelle, sanoin että laitan täältä itse kaiut ja soundit jokaiseen biisiin, että se mitä ne kitarasoundit vaihtelee on siitä että vaihdoin luuttua ja vähän kaikuja eri biiseihin. Soitin Voxilla jossa oli 8" kaiutin ja kaikuna oli seitsemänkympin Rocktronin delay, halpahärpätin. Olisi siellä ollut Vibroluxeja ja mitä vaan kotoakin mutta noilla se vedettiin eikä sitä huomaa, soundi on niinkuin ajaton. Itse halusin että se kuulostaa siltä mitä sen pitääkin, en mä osaa sitä kuitenkaan selittää mutta saattaisin tyytyä sellaiseen mitä en kuitenkaan haluaisi.

En muiden osalta osaa sitten sanoakaan, en tiedä miltä rumpalin mielestä rummut pitäisi kuulostaa mutta ei siltä kyselty koska ei se tullut miksaamaankaan. Yksi päällekkäisäänitys taidettiin kyllä tehdä, tai lisättiin Saanion Haran piano jälkeenpäin yhdessä biisissä ja joitakin lauluraitoja vedettiin uudelleen mutta ne ei ole kokonaisuuden kannalta merkityksellisiä kun muuten tuli kaikki aika suoraan tykityksenä. Siellä on juuri kaikkia lopukkeita jätettykin, toisaalta meillä on keikoillakin aika hemmetin tarkkoja ne alut ja loput ja systeemit, mutta sitten kun mikä on se fiilis niin niitä vähän venytellään. Joskus on kyllä mietitty, ei nyt ihan valtavaan improvisointiin eikä se ole aina ihan yleisöystävällistäkään, mutta johonkin on aina menty ja yleensä kunniakkaasti rämmittty takaisinkin.

Rytkösen (The Sun Connectionin laulaja) kanssa on hyvä tehdä ja samoin on Berrymanin kanssa, Berryman lähtee aina mukaan tuohon hommaan. Mä yritän vetää siltä usein mattoa alta lähtemällä johonkin systeemeihin mutta kun se on niin perkeleen lahjakas niin sitä on vaikea kammeta. Siitä on kuitenkin tullut vuosien mittaan niin helvetin hyvä pikkaaja, se on kumminkin lahjakas mies. Ammattimiesten kanssa on mukava tehdä.

Muutakin kuin kivihommia?

Näin on.

Berryman & Bullet -ragtimeduo

The Sun Connection

MySpace: The Sun Connection, Gonzales Lehtinen

Gona Lehtistä haastatteli Valentin Hintikka.