Nurmijärven kunta : Henkilökunnan valinnat

Henkilökunnan valinnat -kesänäyttely 2008

Nurmijärven kirjastojen henkilökunta valitsi omia suosikkejaan ja halutessaan myös inhokkejaan musiikki- ja elokuvakokoelmistamme.

Kenen valinta on Nina Simone, entä kuka kumma ilmoittaa lempinuotikseen Guns 'N Rosesin Appetite for Destructionin bassonuotit? Kuka inhoaa Amelie-elokuvaa ja kenet Pink Floydin The Wall -levy sai aloittamaan tupakanpolton?

Ole utelias! Tee löytöjä!

Mirkka Alanko (Klaukkalan kirjasto)

On tullut kuunneltua mm. seuraavia levyjä:

Palo, Tauno: Tunteiden palo
Loiri, Vesa-Matti: Ivalo
Meurman, Kristian: Ensiaskeleet
Flogging Molly: Within a mile of home
Gogol Bordello: Gypsy punks

Ja katseltua tällaisia leffoja:

Marie Antoinette
The Straight Story
Paholainen pukeutuu Pradaan
Taru sormusten herrasta - trilogia
Suden vuosi
Pirates of the Caribbean - Mustan helmen kirous
Brokeback Mountain

Jaa, niitä inhokkeja...elokuvista Amelie ja Borat...ja huonoa musiikkiahan meillä ei olekkaan, eiks joo?

Riitta Brommels (pääkirjasto)

CD:t

Kapteeni Ä-ni: Parhaat
Aino-tyttäreni kuunteli tätä 14-vuotiaana ja se vaihe meni ohi. Minulle on jäänyt päälle. Hauska, vakava ja hieman anarkistinen levy.

Muddy Waters
Tykkään bluesista ja tästä bluesäijästä, joka on jo taivaan orkesterissa.

Celtic Dreams: lullabies from Ireland, Wales, Scotland
Tämä on hyvää unimusiikkia. Kauniita, melodisia kehtolauluja.

Emmylou Harris: Anthology
Naisella on upea ääni.

Seminaarinmäen Mieslaulajat: Hakkaan sun ovees
Tällä kuorolla on nasevat sanoitukset. Musiikki saa hyvälle tuulelle.

Henki kulkee
Rakkaita hengellisiää virsiä ja lauluja. Suosikkini on laulu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

DVD:t

Gilbert Grape
Tämä tarina "erilaisesta" perheestä kosketti minua syvästi. Isoveli yrittää pitää perheen koossa. Filmin mottona on "niin kauan kuin on elämää, on toivoa". DiCaprion roolisuoritus kehitysvammaisena poikana on hieno. Filmin loppu on dramaattinen ja kaunis.

Mies ja alaston ase 33 1/3: viimeinen solvaus
Älytöntä ähellystä, mutta nauruhermoja kutkuttavaa. Huippuhauska.

Kuolleiden runoilijoiden seura
Robin Williams on yksi lempinäyttelijöistäni. Voi kun olisi olut itselläni tällainen opettaja. Hieno kuvaus taitavasta ja innostuneesta opettajasta, joka auttaa oppilaitaan kasvamaan tunteviksi ja itsenäisesti ajatteleviksi ihmisiksi.

Chaplinin poika
Elokuvan alussa on teksti "elokuva, jossa on hymyä ja ehkä myös kyyneliä". Se on totta.

Valentin Hintikka (pääkirjaston musiikkiosasto)

Zappa, Frank: Shut up 'n play yer guitar (3LP/CD)

Jimi Hendrix oli kova kitaristi, mutta Zappa kolahti sittenkin kovempaa. 3 täysin epäkaupallista levyllistä pelkkiä kitarasooloja fanien iloksi, jolla Zappa näyttää että kitaralla voi soittaa ihan, siis ihan mitä tahansa ja miten vaan, kun tietää, uskoo ja osaa.

Onneksi ehdin nähdä Frank Vincentin sooloja myös livenä Jäähallissa vappuaattona -88, olihan aika keikka muutenkin. Tähän kohtaan olisi voinut laittaa minkä tahansa muunkin levyn, mutta jos yksi pitää tuotannosta valita niin olkoon se tämä.

Kraftwerk: Mensch-Maschine/Man Machine
Serkku soitti kasetilta jotakin ihan ihmeellistä musiikkia, jossa hoettiin robottiäänellä että "We are the robots". Enpä ollut ennen kuullut moista, eikä paljon puutu että jälkeenpäinkään olisi ihan samanlaista vastaan tullut.

Kraftwerkin proto-tekno nousee muiden yläpuolelle
tienraivaajaluonteensa lisäksi loistavan minimalistisen tuotantotapansa vuoksi. Saisivat kyllä julkaista 3 ensimmäistä levyään uudestaan virallisestikin cd-levyinä, tunnen jatkuvaa syyllisyyttä omistamistani
epämääräisistä cd-painoksista...

My Chemical Romance: Black Parade
Taidan olla yhtyeen kohderyhmän ulkopuolelta ja pahasti, mutta onpahan vain tarttuvaa ja energistä kaahausta. Periaatteessa samaa on kuultu jo
monesti ennemminkin, mutta eipä vain juuri täsmälleen tällä tavalla.

Modern Jazz Quartet: The Last Concert
Tähän levyyn ei koskaan kyllästy, vaikka sen osaa jo ulkoa läpikotaisin. Sain levyn lainaksi ja kuuntelin sitä melko tauotta samantien. Näitä herrasmiehiä piti lähteä kuuntelemaan Porin jazzeille, mutta eipä onnistunut vaan kuuntelin sitten konserttia suorana lähetyksenä radiosta
kesämökin laiturilla. Ihan hauskaa kuulosti vanhoilla herroilla Kirjurinluodolla kuitenkin olevan.

Mike Stern: Upside Downside
Tikkurilan kirjasto oli hankkinut levyn heti sen ilmestyttyä ja lainasin sen puoliummikkona, lähinnä sen takia koska Sternillä oli joku yhteys Miles Davisiin.

Jälkeenpäin katsottuna Mike Sternin fuusiokitaroinnin ennalta-arvattava soolokaava saattaa jo vähän huvittaakin, mutta levyn viileä hurjuus puree muuten hyvin edelleenkin. Ensimmäinen soololevy on´oikeastaan aika edustava näyte Sternin tekemisistä muutenkin.

Hubbard, Freddie: Open Sesame
Klassisista (?) Blue Note -levyistä valitsen kylmästi tämän, kuulostaa siltä kuin ukot soittaisi omassa olohuoneessa. Ei tämä sen parempi ole kuin Miles Davisin Kind of Blue tai Dizzy Gillespien tai...mutta tähänkään ei kyllästy vaikka osaa sen ulkoa.

ELO: Discovery
Kuulin "Shine A Little Love" -kappaleen ensimmäistä kertaa radiosta ja napakka laukkakomppi vangitsi heti. Oikeasti A New World Record on paljon kovempi levy, mutta laitetaan nyt vaihteeksi tämä.

Cecil Taylor/Günther Sommer: In East-Berlin
Molen soittanu Günther Sommerin kanssa...ihan oikeasti! Freejazzarin ura ei siltikään auennut, mutta "piano on lyömäsoitin" -Taylor on hyvä pari huumorintajuiselle itäsaksalaiselle vapaan tyylin rumpalille.

Dwight Yoakam: Hillbilly Deluxe
Taisin tämänkin lainata Tikkurilan kirjastosta ensimmäistä kertaa, alkuperäinen kantrimeininki ei jostakin syystä kiehtonut niin kovasti kuin tämä kertaalleen uudelleenlämmitetty retrotavara. Tai sitten Dwight on niin kova persoona että se vaan kolisee. Ei sillä etteikö Willie Nelsonit ja Johnny Cashit pyörisi levylautasella muutenkin, mutta Dwight on se juttu.

Weather Report: Heavy Weather
Basistina ja nauhattoman basson omistajana pitäisi tietysti harjoitella itsekin tämän levyn kanssa Pastoriuksen perässä, mutta paria avainteemaa
lukuunottamatta nautin tästä levystä vain kuuntelemalla. Tältä sen fuusiojatsin pitääkin kuulostaa. Tämäkään ei välttämättä ole WR:n tai Zawinulin edes paras levy, mutta ehkä kuuluisin?

Dire Straits: Alchemy
Joko tämä tai Making Movies, mutta jotakin Knopfleria pitää olla mukana. Alchemy on kyllä lähes koomisuuteen asti pöhötetty livelevy mutta mielummin huono live kuin hyvä studio.

Triviaa: osaan soittaa Sultans of Swingin kertosäkeen riffin kitaralla. Mitähän silläkään taidolla tekee, kun soolot ei kuitenkaan oikein taitu?

Smith, Bessie: The Essence of Bessie Smith
Ks. kuukauden CD tammikuu 2008

Howlin' Wolf: His Best
En tiedä onko tässä Chester Burnettin parhaat kappaleet, mutta hyvät ainakin. Toiset tykkää Muddy Watersista, toiset Lighthnin' Hopkinsista ja kolmannet Robert Johnsonista, mutta mun miälestä Howlin' Wolf on parhaita. Ei sitä oikein voi perustellakaan, ehkä siinä on vaan sitä alkuvoimaa.

Gardel, Carlos: Los Grandes Exitos de Carlos Gardel
More, Benny: Pare...que llego El Barrado
Joku oli hankkinut omaankin kirjastoon hyviä levyjä, lainasin Gardelin tangokokoelman ja Moren mambolevyn ja nehän löi kuin tonnin leka.

Eteläamerikkalaisesta perinteisemmästä musiikista diggailin ensiksi Los Lobosin EP:tä La Pistola y el Corazon, mutta nämä kaukaisemman etelän alkuperäiset tekijät olivatkin sitten ihan eri luokkaa.

Carlos Gardel kuulostaa omaan korvaani kuin argentiinalaiselta bluesilta, laulajan lataus ja syvyys ovat samanlaista kuin vanhoilla bluesukoilla ja -akoilla.
Argentiinalainen tango ja kotimainen 50 kilometrin hiihtoversio ovat hauskasti sama ja täysin eri asia, kotimaisista hiihtäjistä tykkään ehkä eniten Reijo Taipaleesta?

Benny More on täysin holtiton ja duracellmainen kailottaja latino-orkesterin keulille kukkoilemaan, Machito ja Tito Puente ovat kovia myös mutta More on ykkönen.

Children Of Bodom, Amorphis, HIM, Sonata Arctica, Twilight Guardians...
Näistä on vaikea valita vain yhtä artistia tai levyä. Kotimaisista tulee kuunneltua lähinnä heavyä, joka onkin maailman parasta. Kaikki käy.

Bach, J.S.: Soolosellosarjat, sonaatit ja partitat viululle
Näitä ei kai tarvitse paljoa perustella, jos Brandenburgilaiset konsertot
tuntuvat liian monimutkaisilta niin näitä on mukava kuunnella.

Guns 'N Roses: Appetite For Destruction
Ei kai tätäkään tarvitse perustella, mielenkiintoista sinänsä että ilkeän katurockin raamattu julkaistiin niinkin omituisena vuonna ja myöhään kuin 1987, mutta erottuipahan sitten "Paradise City" -videollaan muusta
roinasta kertaheitolla. Näin taivaskanavilta nimittäin k.o. biisin ja olin heti että ohhhoh...taas tuli asiaa levykauppaan.

Requiemit:
Verdi, Giuseppe
Faure, Gabriel
Toinen on mahtipontinen ja massiivinen (Verdi), toinen pieni ja hauras (Faure) mutta molemmilla on paikkansa. Eihän näitä usein tule kuunneltua, mutta hienoja ovat.

Guilty pleasures:
Billy Idol, David Lee Roth, Roxette
Kun on ihan varma että muita kuulijoita ei ole paikalla, niin näitä voi salaa fiilistellä ja soittaa ilmakitaraa mukana. Uskottavuus näistä menee kyllä heti, ei voi mitään. Ihan varma en kyllä ole, uskaltaisiko nämä jättää pois autiolta saarelta...

Tuija Ovaska (pääkirjasto)

Lohdutonta ja synkeää olisi elämä ilman musiikkia (linnunlaulusta alkaen)!

Tässä muutama niistä kymmenistä laulajista, soittajista, lauluista, joita kuunnellessa olen kokenut elämyksiä:

Hector
Bob Dylan
Donovan
Simon & Garfunkel
Joan Baez
Hootenanny Singers
Hootenanny Trio
Carola
J. Karjalainen
Piirpauke
J.J. Cale
Oskar Merikanto
Georg Ots
Chansons Yiddish
Tapio Rautavaara
Konsta Jylhä
Lintuäänitteet
(esim. Cry of the loon)
Joululaulut

"Laulain mun elämäni nuorteena notkuu..."

Mika Pollari (kirjastoauto Sepeteus)

Tässä hiukka musalistaa Mikan neljältä vuosikymmeneltä. Huomattava, että olen löytänyt nämä bändit ja biisit juuri kyseisellä vuosikymmenellä, vaikka ne on saatettu julkaista jo huomattavastikin aiemmin.

1970 -luku:
Vuosikymmenen biisi: Bill Haley and His Comets: Rock Around The Clock. Löytyy mm cd:ltä On The Air. Heppu P. oli tokaluokkalainen ja joululaulut, sekä suvivirret ei oikein uponneet. Heppu P. löysi elämäänsä uuden rytmin, joka räjäytti tajunnan.

Vuosikymmenen levy: The Soundtrack of American Graffiti. Heppu P:n koko loppuvuosikymmen oli rokin suurta juhlaa, vaikka välillä Eagleskin valtasi
nuoren juipin mielen.

1980 -luku:
Vuosikymmenen biisi: YES: Don´t kill the whale. Levyltä Tormato. Kun saatte käsiinne kyseisen kappaleen, varmistakaa, että kohtelette kunnioituksella. Heppu P vaihtoi vuosikymmenen alussa nopeasti rokin
progeen, vaikkei itse kasvattanutkaan pitkää tukkaa. Orastava luonnon kunnioitus ja huikea rumpusoolo (kyseisellä levyllä otettu mukaan konserttitaltioinnista)tekivät tehtävänsä.

Vuosikymmenen levy: Pink Floyd: The Wall. Tälle vuosikymmenelle oli noin tuhat erittäin vahvaa ehdokasta hevistä discoon ja Jarresta Vivaldin
kautta Oldfieldiin. Heppu kuunteli massiivisen tuplan heti ensi-istumalla kahteen kertaan ja oli vakuuttunut, että progesta ei musiikki parane. Tämä levy vaati jo tupakanpolton opettelun!

1990 -luku:
Vuosikymmenen biisi: UB40: Food For Thought. Löytyy levyltä Signing Off. Edellisen (1980) vuosikymmenen loppupuolella pääsuuntaukseksi vaihtui pikkuhiljaa blues ja muu rytmimusiikki. Heppu oli ulkomailla ja autoili sieltä koti-Suomeen. Tämä kasetti (The best of UB40) kului liian nopeasti ja lopulta katkesi johtuen kyseisestä klassikosta.

Laittakaa itse magnetofooninne täysille ja kuunnelkaa, ettekö mukamas mene kananlihalle neroudessaan yksinkertaisen saksofoniriffin (tai miksi tuota koukkua nyt kutsutaankaan) edessä? Heppu jopa opetteli saman riffin klarinetilla ja vaikkei muuta juuri oppinutkaan, niin sitä riffiä veivasi jopa tunninkin yhteen soittoon.

Vuosikymmenen levy: AC/DC: Blow Up Your Video. Kyseinen levy muistutti taas musiikin perusteista hieman rankemmalla tasolla tosin. Toistaiseksi ainoa hepun omistama heavyksi luokiteltava levy. Eikä tuo Heatseekerkään aivan huono ole. Kaikkinainen kasarihevi upposi kuin veitsi sulaan voihin näin 90 -luvun kunniaksi ja kyllä heppu on aina pitänyt reippaista ralleista.

2000 -luku:
Vuosikymmenen biisi: Darude: Sandstorm. Levyltä Before the storm. Jo 90-luvun viimeisinä vuosina heppu alkoi tykästyä konemusiikkiin ja vastaavaan. Siinä kun oli elementtejä progesta ja myös menevästä meiningistä. Rytmiä seuraavana henkilönä heppu tajusi diggaavansa ko. biisiä aivan mielettömästi, eikä ole toistaiseksi hienompaa esitystä tällä vuosituhannella kuullut.

Vuosikymmenen levy: Gorillaz: Demon Days. Tämä oli jopa pakko ostaa hepun kokoelmaan, koska tässä tietyllä tavalla tiivistyy melkein kaikkien niiden musiikin osa-alueiden sotkeminen samaan pakettiin, josta heppu on
pitänyt eri vuosikymmenien aikana ja saadaan se kuulostamaan todella hyvältä.

Että näin.

Nämä halusin tuoda julki. Listoiltani jäi puuttumaan useita todella hyviä biisejä ja kappaleita, mutta näissä arvioissani pysyn.

Saku Schildt (Klaukkalan kirjasto)

Fields of the Nephilim: Mourning Sun
Hyytävän tyylikkäitä äänimaisemia ja toimivaa goottijytkettä. Todellista anti-kesämusiikkia, tätä kuuluu kuunnella tammikuun pakkasöinä. Hieno levy joka tapauksessa.

Gogol Bordello - Gypsy Punks
Maanmainiota mustalaispunkkia, jota kuunnellessa jalkaterä alkaa naputtaa väkisinkin. Yltyy parhaimmillaan aivan hykerryttävän villeihin kierroslukuihin.

Therapy?: Infernal Love
Shokkihoitoa sydänsuruihin. Raastavaa tulkintaa, hienoja kappaleita ja tiheää tunnelmaa bändiltä, joka myöhemmin vaipui mitäänsanomattomuuteen. A Moment of Clarity on yksi maailman hienoimmista biiseistä.

Portishead: Third
1990-luvun tärkeimpien yhtyeiden joukkoon luettava Portishead palasi Thirdillä näyttävästi kuvioihin. Levy ei ole vanhan menestysreseptin kierrätystä, vaan looginen ja haastava jatko edellisille mestariteoksille.

Herra Ylppö & Ihmiset: Sata vuotta
Maj Karman nokkamiehen seikkailut pop-maailmassa onnistuivat yli odotusten. Ylpöstä saattaa vielä hyvinkin kasvaa Juice Leskisen, Tuomari Nurmion ja Kauko Röyhkän kaltainen käsite rocklyriikan
saralla.

The Zombies: Odessey & Oracle
Ajatonta musiikkia 1960-luvulta. On aivan käsittämätöntä, miten raikkaalta levy kuulostaa vielä neljäkymmentävuotta myöhemminkin.”

Rattus – Uudet piikit
Suomi-hardcoren legenda vastasi eräästä viime vuoden parhaista levyistä. Ankaraa paahtoa, jonka myötä ymmärtää, miten tylsää matskua´kaiken maailman kotiteollisuudet ja viikatteet lopulta ovat.

Kauko Röyhkä: Kauko Röyhkä & Riku Mattila
Upean lauluntekijän hyvä vaihe jatkuu. Kaukon musiikillinen ura oli Narttu-yhtyeen hajoamisen jälkeen pitkään laskusuunnassa, mutta Etsijät-levyn jälkeen kaikki albumit ovat olleet toinen toistaan kovempia. Riku Mattilan loihtima äänimaailma on miellyttävän ilmava ja avauskappale Helvetti on yksi 2000-luvun parhaimpia kotimaisia biisejä.

Robert Plant & Alison Krauss: Raising Sand
Roope Kasvi otti ja teki parhaan levynsä vuosikymmeniin. Alison Kraussin kanssa tulkitut kappaleet ovat sielukkaita maalailuja, joita kuunnellessa tuntuu kuin istuisi meren rannalla aallonmurtajalla, antaisi tuulenvireen puhaltaa kasvoihin ja katselisi taivaanrannassa kaartelevaa
lokkiparvea.

Twin Peaks
Deadwood
Oz - Kylmä rinki
Mullan alla
The West Wing
Sopranos

Kirjastossa on iso nippu erinomaisten tv-sarjojen tuotantokausia, mitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Harva asia on rentouttavampaa kuin karata hetkeksi arkielämästä Twin Peaksin mysteereihin tai Ozin
brutaaliin vankilatodellisuuteen. Normaalisti dvd-maratonille tulee hintaa sellaiset 30-50 euroa, mutta kirjaston kautta lysti on täysin ilmaista. Ei
hullumpaa!

Anu Sorvali (pääkirjasto)

Suuret toivelaulukirjat
Tuli lapsena soitelutua läpi nrot 1-9 ja samalla karttui laajahko lauluvarasto pääkoppaan.

Mikko Perkoila: Laiska kottarainen
Se Kummitusjuna-biisi on aika magee.

Pertti Rasinkankaan lastenlevyt
Hauskoja tekstejä aikuisellekin.

Maija Vilkkumaa, Apulanta ja Zen Cafe
Jos nyt jotain kuuntelen joskus.

Ylikomisario Morse -DVD:t
Kun telkkarista ei nyt vain tulee mitään, niin jotainhan sitä on mukava katsoa.