Lukuvinkkejä
Heikkinen, Mikko-Pekka: Nuorgamin Alkon tuho - ja muutama erätarina
Nuorgamin Alkon tuho tuo suomalaisen eräperinteen tähän päivään parhaiden korpikirjailijoiden hengessä. Vinon kummalliset kertomukset Lapin kairoilta ja Etelä-Suomen hupenevilta erämaalämpäreiltä naurattavat, mutta kertovat myös kaiholla maailmasta, jonka olemme menettämässä ahneudelle ja modernin elämän mukavuuksille.
Hynynen, Jouni & Liimatta, Tommi: Rillipää ja läski
Muistamme kaikki 80-luvun kirjeenvaihtoilmoitusten perimmäisen pelon ja ehdottoman toivomuksen: Läskit ja rillipäät älkööt vaivautuko. Nyt vaivautuivat. Kaksi suomalaista lauluntekijää, Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatta ja Kotiteollisuuden Jouni Hynynen, ovat vaihtaneet kirjeitä keskenään puolentoista vuoden ajan. Kirjeissä avaudutaan molemminpuolin miehisen elämän ilon ja surun hetkistä ja niiden aiheuttajista suorasanaisesti ja rehellisesti. Liimatta ja Hynynen puhuvat kirjeenvaihdossaan muustakin kuin kuulumisista..
Jaatinen, Heidi: Ei saa katsoa aurinkoon
Lennun kesäinen maailma on avara. Se ulottuu kotipihasta järvelle, suolle, kauppa-autolle ja sepän pajalle. Kun koulu alkaa, elonpiiri avartuu vieläkin.
Kotona Lennun kumppaneita ovat siskot, lehmät ja Lerppa-koira. Ronski Oscar-serkku tulee ja vie seikkailuihin. Vaan ylitse kaikkien Lennulle on mummu.
Lennu tietää, että palokärki on kiertänyt kylää järven ympäri ja vainajia on tullut järestään. Mutta mummu lupaa, ettei vielä kuole, koska hänellä on maailmassa yhä tehtävää. Kaiken tämän keskellä Lennu on tottunut olemaan luottavainen, kunnes sepän pajalla hänen ylleen heittyy synkkä varjo. Hänen lapsenmielensä ei voi käsittää asioita, joiden kanssa hän joutuu kosketuksiin.
Esikoiskirjailija Heidi Jaatisen romaani Ei saa katsoa aurinkoon on toisaalta traaginen kertomus hyväksikäytön uhriksi joutuvasta Lennusta, toisaalta realistinen ja elämäniloinen kertomus ajattomasta lapsuudesta maaseudun huomassa. Lennun silmin seurataan elämän suurta kulkuetta, johon osallistuu hänen perheensä ja koko kylän väki. Jaatisen kerrontaa vahvistaa dialogissa kauniisti sointuva savon murre.
Larsson, Anders: Laiskojen Kalevala (alkuteos: Kalevala för lata, 1999)
Laiskojen Kalevala poimii Kalevalasta parhaat palat ja vääntää ne uuteen uskoon. Kirja sisältää seitsemän runomuotoista tulkintaa Kalevalan tapahtumista Joukahaisen suohon laulannasta Pohjan akan vastaiskuun. Absurdikin huumori kukkii, kun Kalevalan sankarit teroittavat sanaisen säilänsä ja kuorruttavat sitä sopivasti nykykielellä.
Laiskojen Kalevala sopii nimensä mukaan niille, jotka eivät oikein jaksaisi kahlata läpi sitä oikeaa opusta. Tosin Anders Larssonin sanailoittelu ei ole tavanomaista lyhennelmähöttöä vaan kelpaa taatusti lukeneellekin väelle. Teoksen on oivaltavasti suomentanut Liisa Ryömä.
Michaels, Anne: Routaholvi
Vuonna 1964 vastavihityt Jean ja Avery Escher elävät asuntoveneessä Niilillä. Avery on yksi insinööreistä, jotka siirtävät Abu Simbelin temppeliä pois Assuanin padon myötä nousevan veden alta. Työkomennuksen aikana Jean tulee raskaaksi, mutta odotus päättyy tragediaan, jonka jälkeen Jean ja Avery eivät enää löydä toistensa lähelle. Palattuaan Torontoon he muuttavat erilleen ja Jeanin elämään astuu Lucjan, puolalainen emigranttitaiteilija. Heidän suhteestaan muodostuu sanojen meri, jonka yli he kurkottavat kohti toisiaan, ja Lucjanin tarinat sodanaikaisesta Varsovasta auttavat Jeania eheytymään.
Routaholvi, jonka sydämessä on herkkä rakkaustarina, tavoittaa ainutlaatuisesti päähenkilöidensä monikerroksiset maailmat, tunteiden ja muistojen verkon, olemassaolomme sattumanvaraisuuden ja haurauden, lähihistoriamme runtelevan hallitsemattomuuden. Teos on häikäisevää romaanitaidetta, lyyrinen ja syvältä liikuttava.
Shamsie, Kamila: Poltetut varjot
Nuori Hiroko Tanaka menettää rakkaansa yhdessä häikäisevässä valonvälähdyksessä. Hänelle jää Nagasakin atomipommin jäljiltä vain linnunmuotoiset arvet selkään. Hiroko lähtee Delhiin etsimään uutta alkua kuolleen kihlattunsa Konradin yläluokkaisen perheen luota. Hän löytää yllättävän sielunkumppanin, perheen Sajjad-nimisen palvelijan. Juuri kun pariskunta on asettumassa aloilleen, Intia alkaa natista liitoksistaan. Hirokon ja hänen uuden perheensä vaiherikas matka halki toisiinsa törmäävien kulttuurien, uskontojen ja ideologioiden on vasta alussa.
Kuusi vuosikymmentä ja kolme mannerta kattava Poltetut varjot on vangitseva lukuromaani kahden perheen vaiheista levottomasti liikehtivässä maailmassa, jossa pyrkimys onneen ja rakkauteen johtaa usein arvaamattomiin seurauksiin.
Väisänen, Hannu: Kuperat ja koverat
Kuvataiteilija-kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian valloittava päätösromaani on oikea runsaudensarvi.
Savonlinnan taidelukio aatteellisine leireineen on vain alkusoitto Anteron itsenäistymisen ja taiteilijaksi kasvamisen tiellä. Taideakatemian pääsykokeiden jälkeen on otettava haltuun Helsinki. Jo opiskelijaboksin etsintä osoittautuu monivaiheiseksi seikkailuksi, jonka edetessä Antero tutustuu mm. vaatteistaan ulos lihoneeseen operettilaulajattareen, kapellimestari Georg de Godzinskyyn ja pappisseminaarilaiseen joka käyttää peruukkia.
Anteron tunne-elämän mullistaa rakastuminen duffelitakkiin, ja arkkitehtiin takin sisällä. Liitto on kuin Orleansin piiritys, lyhyt mutta vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Monenkirjavien kokemusten loppusummana Antero pääsee pitämään ensimmäisen omien töidensä näyttelyn. Avajaisista kehkeytyy viimeinen välienselvittely isän kanssa.
Hannu Väisäsen esikoisromaani Vanikan palat nosti lukijoiden odotukset korkealle, Toiset kengät voitti Finlandia-palkinnon. Myös trilogian päättävä Kuperat ja koverat on riemastuttava lukuelämys.
Muiden Ratamo-kirjastojen lukuvinkkejä
Hyvinkään kirjaston Lukuvinkkeli
Kirjariihi - kiinnostavia uutuuksia Riihimäen kirjastossa
Kirkes-kirjastojen lukuvinkkekjä
Järvenpään kirjaston Uusia ulottuvuuksia
Sivusta vastaa: Nurmijärven kunta - Kirjasto- ja kulttuuripalvelut
Viimeksi muokattu: 11.3.2010



