Klaukkala
Klaukkala on Nurmijärven eteläisin alue. Se on lähes 16 000 asukkaallaan taajamista suurin ja nopeimmin kasvava. Klaukkalan palvelut keskittyvät nauhamaiseen keskustaan, jonka ympärillä on laajoja lapsiperheiden suosimia pientaloalueita.
Alueen julkisia palveluja täydentävät muun muassa jää- ja tennishallit, hiihtokeskus sekä yksityinen Arkadian lukio ja iltakoulu. Moderni kirkko valmistui vuonna 2004. Keskustan kaupalliset palvelut ovat kunnan taajamista laajimmat.
Klaukkalan pohjoispuolella sijaitseva Valkjärvi tarjoaa virkistymismahdollisuuksia. Lähistön kauniit maalaiskylät houkuttelevat tutustumaan ympäristöön laajemminkin. Keskustan tuntumassa sijaitsee myös Pyhän Nektarioksen kirkko.
Alueen omakoti- ja rivitalorakentamisen ohella keskustan kerrostalorakentaminen on ollut vilkasta. Parhaillaan rakentumassa olevan Ratsutilan kerrostalo- ja rivitaloalueen lisäksi on käynnistymässä noin 10 kerrostalon kokonaisuus kirkon läheisyyteen.
Liikennejärjestelyillä vaikutuksia rakentamiseen
Klaukkalan Viirinlaaksoon suunnitellaan ns. asemanseutua, jossa luodaan edellytyksiä uusille tieväylille, Klaukkalan radalle, rautatieasemalle ja uudelle linja-autoasemalle sekä kaupan palveluille. Alue suunnitellaan siten, että se toimii tulevaisuuden raideliikenneratkaisuista ja niiden aikatauluista riippumatta.
Klaukkalan liikenteeseen vaikuttava ajankohtainen hanke on Klaukkalan ohikulkutie. Tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää autoliikennettä ja ruuhkaa moottoritielle.
Tiehallinnon Klaukkalan ohikulkutiesivut
Klaukkalan väestömäärä lisääntyi 311 asukkaalla
Vuoden 2009 aikana Klaukkalan väestömäärä lisääntyi 311 asukkaalla. Alueelle muutti 938 henkilöä ja sieltä pois 777. Syntyneitä oli 221 ja kuolleita 71. Kaikkiaan Klaukkalassa asuvasta väestöstä oli alle 15-vuotiaita noin 24 prosenttia ja yli 75-vuotiaita 3 prosenttia.
Linkkejä

