Ohita päänavigaatio, siirry sisältöön
Koulut « Lukudiplomi
Nurmijärven kunnan sivistystoimen sitovana tavoitteena oli vuonna 2005 koululaisten lukuharrastuksen lisääminen. Yksi sitovaan tavoitteeseen tähtäävistä keinoista oli lukudiplomin käyttöönotto kunnan peruskouluissa.
Lukudiplomin suorittaminen jatkuu:
Lukudiplomi on tarkoitettu innostamaan lapset lukemisharrastuksen pariin sekä tärkeäksi työkaluksi opettajille ja oppilaille kirjallisuuden opettamiseen ja opiskeluun. Lukudiplomin saamiseksi oppilas lukee eri luokka-asteiden diplomeihin kirjoja seuraavasti:
Lukudiplomikirjat on lueteltu erillisissä lukudiplomikirjalistoissa, jotka saa tulostettua vieressä olevien linkkien kautta.
Kirjalistoja päivitetään parhaillaan: 1.-2. ja 7.-9. -luokkien kirjalistat laajenevat ensimmäi-seksi.
Luetuista lukudiplomikirjoista on tarkoituksenmukaista keskustella kirjallisuuden tunneilla ja tehdä opettajan harkinnan mukaan kirjalistojen lopussa olevia tehtäviä esim. erilliseen kirjallisuusvihkoon. Näin saadaan kontrolloitua kirjojen lukemista sekä ennen kaikkea syvennytään kirjallisuuteen oppiaineen varsinaisessa hengessä.
Tarkemmat ohjeet lukudiplomin suorittamiseen saa omalta opettajalta.
Työryhmä
Kirjallisuusdiplomiryhmään ovat osallistuneet seuraavat kuntamme opettajat ja kirjaston edustaja: Sallamaaria Aalto (pj), Päivi Airikkala, Lea Hirvasniemi-Haverinen, Elise Luukkanen, Liisa Sipilä, Riitta Rantatalo (kuvitus) ja Leena Taberman (Nurmijärven kirjasto)
”Kirjallisuus opettaa paljon. Se antaa meille ainoan aidon sydämen ilmaisun kielen: oman äidinkielen. Se auttaa meitä ymmärtämään ja nimeämään omia tunteitamme ja asettumaan myös toisenlaisten ihmisten asemaan; se siis kasvattaa sitä paljon puhuttua tunneälyä, jota tarvitaan perheissä, työpaikoilla ja kaikissa elämämme ihmissuhteissa. Kirjan henkilön nahassa voimme olla hetken mustia tai valkoisia, miehiä tai naisia, lapsia tai vanhuksia, neroja tai hulluja, historian tai tulevaisuuden henkilöitä, koiria tai koppakuoriaisia.
Taskussa tai kainalossa kaikkialle mukana kulkeva pieni kirja avaa pakoreitin tästä yhä yksiarvoisemmasta ja karkeammasta arkipäivästä. Se muistuttaa, että elämä ei ole vain suora viiva vaan myös mielikuvituksen labyrintti, kaunis mysteerio.” (Anja Snellman, 1998)
Nurmijärven Klaukkalassa 1.11.2006
Sallamaaria Aalto
Copyright Nurmijärven kunta, 1997-2009