Ojitus ja ruoppaus

Nurmijärven kunnan ympäristölautakunta hoitaa Uudenmaan ELY-keskuksen ohella vesilain (587/2011) mukaista laillisuusvalvontaa kunnan alueella. Valvontatehtävien lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee ojitusta koskevan erimielisyyden, joka ei edellytä lupaa tai jota ei käsitellä ojitustoimituksessa, ja joka aiheutuu:

  1. ojan tekemisestä toisen maalle tai toisen yksityisen tien poikki
  2. ojan suunnan muuttamisesta
  3. veden johtamisesta toisen maalla olevaan ojaan tai puroon, tai
  4. muusta vastaavasta syystä

Ojitus

Vesilain (587/2011) mukaan ojituksella tarkoitetaan maan kuivattamiseksi taikka muunlaisen alueen käyttöä haittaavan veden poistamiseksi toteutettavaa ojan tekemistä, ojan, noron tai puron suurentamista tai oikaisemista sekä sellaista noron tai puron perkaamista, johon ei sovelleta 6 luvun säännöksiä.

Ojituksella sekä ojan käyttämisellä ja kunnossapidolla on oltava vesilain mukainen lupa, jos se voi aiheuttaa ympäristönsuojelulain mukaista pilaantumista vesialueella tai lupaa edellyttäviä vaikutuksia vesistössä, jollei kysymys ole yksinomaan puron yläpuolisella alueella suoritettavan ojituksen aiheuttamasta puron virtaaman muuttumisesta. Ojitusta koskeva asia, joka ei edellytä lupaviranomaisen lupaa, on käsiteltävä tietyissä tapauksissa ojitustoimituksessa. Lupaviranomaisena toimii Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Ruoppaukset

Ruoppauksen tulee parantaa vesistön tilaa ja käyttömahdollisuuksia. Vesistön ruoppaamisesta ei saa aiheutua huomattavaa haittaa vesialueen omistajalle, vesiluonnolle tai veden käyttökelpoisuudelle. Koneellinen ruoppaus suositellaan tehtäväksi lintujen pesimäkauden ulkopuolella (syyskuun puolesta välistä huhtikuun loppuun). Vesistöstä nostettavat maamassat on läjitettävä siten, että ravinteiden ja kiintoaineksen valuminen vesistöön estyy.

Uuden vesilain mukaan ruoppaukseen on haettava lupa aluehallintovirastolta, jos ruoppausmassan määrä ylittää 500 kuutiometriä. Alle 500 kuutiometrin ruoppauksesta on aina tehtävä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Ruoppauksesta on ilmoitettava myös vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen toimenpiteen suorittamista.

Rannan ruoppaus (Suomen ympäristökeskus)