Saostussäiliö
Monissa jätevesien käsittelymenetelmissä jäteveden esikäsittelyyn tarvitaan saostussäiliöitä. Kolmiosainen saostussäiliö poistaa enintään 10-20 % jätevesien fosfori- ja typpikuormasta. Jäteveden kiintoaineesta saostussäiliö poistaa parhaimmillaan noin 70 %. Saostussäiliö ei yksinään olekaan riittävä jäteveden käsittelymenetelmä. Nurmijärven kunnan alueella on kuitenkin vielä monia kiinteistöjä, joissa kaikkien jätevesien käsittely tapahtuu ainoastaan saostussäiliöiden avulla. Nämä järjestelmät tulee muuttaa 15.3.2016 mennessä asetusta vastaaviksi. Myöskään pesuvesiä ei saa asetuksen perusteella enää johtaa ainoastaan saostussäiliöihin. Saostussäiliöiden perään tulee rakentaa esimerkiksi maasuodatuskenttä.
Jätevesijärjestelmän uusimisessa on mahdollista käyttää vanhoja saostussäiliöitä. Vanhojen saostussäiliöiden tiiviys ja hyvä kunto tulee kuitenkin varmistaa. Usein on jopa taloudellisesti järkevämpää hankkia uudet saostussäiliöt. Muutenkin säiliöiden tiiviys tulee tarkastaa säännöllisesti, vähintään 5 vuoden välein. Jos säiliö ei ole tiivis, se tulee korjauttaa tai vaihtaa uuteen. On hyvä muistaa, että kiinteistön omistaja on vastuussa siitä, että jätevesijärjestelmän puhdistusteho on jatkuvasti hyvä.
Saostussäiliö on tyhjennettävä vähintään 1-2 kertaa vuodessa. Säiliöt tulee sijoittaa tyhjennyksen kannalta helppopääsyiseen paikkaan. Saostuskaivolietteen kompostointi on kielletty kiinteistöllä, jollei kompostointi tapahdu erikseen rakennetussa ja hyväksytyssä käsittelylaitoksessa. Niin sanotun raakasakokaivolietteen levittäminen pelloille on myös kielletty. Liete tulee toimittaa käsiteltäväksi kunnan jätevedenpuhdistamolle.

