Jätevesijärjestelmän valinta

Kiinteistökohtaisia jätevesien puhdistusmenetelmiä on useita ja saavutettavien puhdistustulosten välillä on suuria eroja. Lisäksi kaikki menetelmät eivät sovellu kaikille kiinteistöille. Jätevesijärjestelmä tuleekin suunnitella jokaiselle kiinteistölle, juuri kyseiseen tarpeeseen ja paikkaan sopivaksi. Näin järjestelmä toimii hyvin ja on pitkäikäinen. Suunnittelussa on hyvä miettiä myös kiinteistön tulevaa käyttöä, esimerkiksi kesämökin muuttamista ympärivuotisesti käytettäväksi vapaa-ajan asunnoksi.

Laitteiston hyvä toiminta edellyttää asiantuntevan suunnittelun lisäksi säännöllisiä huolto- ja kunnossapitotoimia. Kirjanpito huollon suorittamisesta sekä muutos- ja korjaustöistä on tärkeä apu järjestelmän toimivuuden ja häiriötilanteiden selvittämisessä sekä kiinteistöä myytäessä ja kunnan viranomaisen tarkastuksissa. Vastuu jätevesien puhdistuslaitteiston toiminnasta ja hankinnasta on aina kiinteistön omistajalla.

Valittaessa jätevesijärjestelmää omalle kiinteistölle, pitää aluksi selvittää tietyt reunaehdot, kuten pohjavesialueiden ja vesistöjen sijainti, talousvesikaivojen sijainti, maaperän ominaisuudet ja maaston muodot. Näiden lisäksi kannattaa vertailla investointi- ja käyttökustannuksia, eri järjestelmien puhdistustuloksia, toimintavarmuutta ja huoltotarvetta. Jo ennen jätevesijärjestelmän valintaa on syytä miettiä paljonko on valmis käyttämään aikaa järjestelmän huoltoon. Pienpuhdistamot vaativat varsin paljon hoitoa toimiakseen kunnolla ja jos siihen ei ole valmis, kannattaa valita jokin muu järjestelmä. Omaa hoitotaakkaa voi toki vähentää hankkimalla yritykseltä ylläpitosopimuksen, jolloin yritys huolehtii osasta tai kaikesta järjestelmän hoidosta ja huollosta

Yleisesti ottaen jätevesien käsittely on sitä tehokkaampaa ja käyttäjälle helpompaa mitä suuremmissa yksiköissä jätevettä puhdistetaan. Usein yhteinen järjestelmä on myös edullisempi hankkia ja ylläpitää ja yhteiseen järjestelmään on helpompi saada yhteiskunnan taloudellista tukea. Sikäli paras jätevesijärjestelmä on vesihuoltolaitoksen viemäriverkko, sitten vesiosuuskunta ja seuraavana naapurien yhteinen käsittelyjärjestelmä. Joskus yhteinen järjestelmä ei kuitenkaan ole mahdollinen ja silloin jätevedet pitää puhdistaa kiinteistökohtaisessa järjestelmässä. Tällaisia ovat maasuodatuskenttä, imeytyskenttä, pienpuhdistamo ja umpisäiliö. Kannattaa myös pitää mielessä vaihtoehtoiset käymäläratkaisut.

SYKEn puhdistamosivusto

Jätevedenkäsittelyn vaihtoehdot

Jäteveden käsittelylaitteiden toimivuus

Haja-asutuksen jätevesien puhdistus - katsaus maaperäkäsittelyyn