Konstiniekka-palkinto Nurmijärven Musikantit ry:lle

11.10.2017 9.00

Nurmijärven kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekka jaettiin 10.10. Aleksis Kiven päivän vastaanotolla. Palkinnon sai Syksy Soi! -festivaalia järjestävä Nurmijärven Musikantit ry.

Palkintoperustelujen mukaan Syksy Soi! -festivaalin huipputason ammattimuusikoista koostuva järjestäjäryhmä on tehnyt tapahtumaa oman päivätyönsä ohessa pitkälti vapaaehtoistyönä. Muusikot ovat auliisti antaneet festivaalin käyttöön taiteellisen osaamisensa ja oman ammatillisen verkostonsa, mikä on näkynyt Syksy Soi! -festivaalin ohjelmiston korkeana tasona.

Nurmijärven Musikantit ry on työpanoksellaan kehittänyt merkittävällä tavalla kotikuntansa kulttuuritarjontaa. Lisäksi yhdistys on ottanut vastuuta tulevien sukupolvien musiikkikasvatuksesta tarjoamalla festivaalikonsertteja myös lapsille, ja viemällä musiikkiesityksiä paikallisiin kouluihin - sinne, missä ihmiset ovat.

Vastaanotolla jaettiin lisäksi kaksi tunnustuspalkintoa, jotka menivät kotiseututyötä tekevälle Nurmijärvi-Seura ry:lle ja Nurmijärvi-Taiteen Museon perustajille Juhani Rintalalle ja Matti Rintalalle.

Aiheesta lisää Nurmijärven Uutisissa.