Nurmijärvellä panostetaan työterveyspalveluihin - uusi työterveysyhtiö alueen yrityksille ja yrittäjille

28.10.2016 14.00

Nurmijärven kunta on perustanut Nurmijärven Työterveys Oy -yhtiön paikallisesti tuotettaville työterveyshuollon palveluille. Yhtiö tarjoaa työterveyshuollon lakisääteiset palvelut ja työterveyden sairaanhoitopalvelut. Kunta valmistautuu samalla terveydenhuoltoalan muutoksiin.

-Uuden yhtiön perustamisella kunta varmistaa, että kunnan elinvoimaa tukevia, työterveyden ennaltaehkäiseviä sekä myös sairaanhoidon palveluita, on jatkossakin tarjolla alueen yrityksille ja yrittäjille, kertoo työterveyshuollon johtaja Samuli Salanterä. - Pystymme joustavana yhtiönä räätälöimään palveluja asiakasyritysten tarpeiden mukaan paikallisesti ja edullisesti. Tavoitteena on pitää yritysten työntekijät työkykyisinä ja lisätä työn tekemisen imua, Salanterä painottaa.

Nurmijärven Työterveys Oy tuottaa markkinoilla toimivat työterveyspalvelut.  Nurmijärven Työterveys -liikelaitos jatkaa kunnan omien työterveyspalvelujen tuottamista. Järjestelyt pohjautuvat kuntalain siirtymäsäännökseen, jonka mukaan kuntien tulee yhtiöittää markkinaehtoiset työterveyshuollon palvelut.

-Meillä on liikelaitoksen kautta vahva kokemus yritysten ja pk-yritysten työterveydenhuollosta. Ajanvarauksessa palvelevat koulutetut sairaanhoitajat, jotka osaavat tehdä heti alkuun hoitotarpeen arvioinnin. Työterveyshoitajilla on myös monipuolinen kokemus erityyppisistä yrityksistä. -Näemme työterveyshoitajat yrityksen työyhteisön ja henkilökunnan henkilökohtaisina valmentajina.

Kunnassa valmistaudutaan tuleviin terveydenhoitoalan muutoksiin

Nurmijärven kunta selvitti eri vaihtoehtoja, joilla vastata kuntalain siirtymäsäännöksen vaatimuksiin. Nyt toteutetulla ratkaisulla valmistaudutaan myös tuleviin terveydenhoitolan muutoksiin.

Kunnan selvittämiä vaihtoehtoja olivat muun muassa työterveyshuollon osakeyhtiön perustaminen yksin tai yhdessä alu¬een kunnan tai kuntien kanssa tai toimintojen ulkoistaminen.  -Valittu vaihtoehto tarjoaa nykyisellä aikataululla parhaiten en¬na¬koi¬ta¬van lopputuloksen, kustannustehokkaat toiminnot ja paikallisen tuo¬tan¬non, Salanterä toteaa. Kunta myös säilyttää omistajaohjauksen. Toiminnan tehokkuuden ta¬kaa markkinaehtoisuus ja vertailukelpoisuus. -Ratkaisu saattaa tulevan sote-ratkaisun myötä avata myös uu-sia mahdollisuuksia tuottaa palveluja.

-Tällä ratkaisulla liikelaitos on entistä vahvempi kumppani edistämään kunnan henkilöstön fyysistä ja psyykkistä työkykyä ja tukemaan työyhteisöjen toimivuutta,  kertoo Nurmijärven kunnan henkilöstöpäällikkö Leena Ojala.

 

Nurmijärven Työterveys Oy on lokakuussa 2016 perustettu yhtiö. Se tarjoaa jatkossa työterveyshuollon lakisääteiset palvelut ja työterveyden sairaanhoitopalvelut sekä yrityksille että yrittäjille. Yhtiö tulee toimimaan kahdessa toimipisteessä, Klaukkalassa ja Nurmijärven kirkonkylässä.